Maailman ensimmäiset biopohjaiset akustiikkalevyt valmistuvat pian Aistin tehtaalla – Elomatic avainkumppanina laitoksen toteutuksessa
Suomalainen startup Aisti on kehittänyt biopohjaisen, kierrätettävän akustiikkalevyn, jonka suosio yllätti jopa yrityksen perustajat. Elomatic on toiminut yhtiön konsultointi- ja suunnittelukumppanina pilottilaitosvaiheesta saakka, ja auttaa nyt Aistia tuomaan markkinoille ensimmäiset tuotteet. Innovatiivinen tuote on edellyttänyt luovaa ongelmanratkaisua tuotantolinjan kehittämisessä: kun markkinoilta ei ole löytynyt sopivia ratkaisuja, sellaiset on suunniteltu itse.
Rakennusteollisuus on globaalisti suuri päästöjen aiheuttaja, jonka hiilijalanjäljen pienentäminen vaatii uusia innovaatioita ja kiertotalouden ratkaisuja. Yksi rakennusteollisuuden rohkea uudistaja on Jyväskylästä lähtöisin oleva Aisti, jonka kehittämillä akustiikkalevyillä voidaan korvata fossiilisista raaka-aineista valmistetut lasi- ja kivivillaiset akustiikkalevyt.
Aistin tarina syntyi asiakastarpeesta: markkinoilla oli kysyntää luonnonmateriaalista valmistetuille akustiikkalevyille. Yhtiön perustaja ja toimitusjohtaja Mikko Paananen kokosi ympärilleen tiimin, joka alkoi tutkia akustiikkalevyjen valmistamista puukuidusta vaahtorainausmenetelmällä.
Kehitystyön tuloksena syntyi patentoitu akustiikkalevy, jonka tuotantoprosessissa ei käytetä lainkaan synteettisiä sideaineita ja kuituja. Tämän ansiosta levyt ovat turvallisia käyttäjille ja sisäilmalle, mikä oli yksi tuotekehityksen tärkeimmistä lähtökohdista.
Globaali tarve uusiutuville materiaaleille kirittää tuotannon aloittamista
Julkisessa rakentamisessa akustiikkalevyjä käytetään alaslasketuissa sisäkatoissa. Aisti tähtää tuotteillaan juuri julkiseen rakentamiseen, jossa kaivataan kiertotalouteen perustuvia ratkaisuja.
Levyt on suunniteltu yhteistyössä rakennusteollisuuden kanssa, sillä tuotteiden menestymisen kannalta on tärkeää, että tuotteilla on samantyyppiset ominaisuudet kuin markkinoilla asemansa vakiinnuttaneilla vastineilla. Tämä asettaa haasteita myös tuotannolle: tulevassa tehtaassa levyt tulee voida valmistaa kustannustehokkaasti, jotta ne pärjäävät hintakilpailussa.
Yhtiön asiakkaita ovat maahantuojat, jälleenmyyjät ja rakennusliikkeet. Asiakaskunta on tällä hetkellä pääosin Pohjoismaista, mutta kiristyvät päästötavoitteet ovat ajuri globaalille kysynnälle. Markkinoilla uusia tuotteita odotetaan jo kovasti.
”Aistin akustiikkalevyille on älytön kysyntä, vaikka tuotantoa ei olla vielä aloitettu. Noin puolet tulevan tehtaan 2,5 miljoonan neliömetrin vuotuisesta tuotantokapasiteetista on jo myyty”, Paananen kertoo.
Pilottivaiheesta teolliseen mittakaavaan yhdessä
Aistin kaupallisen mittakaavan tehdas valmistuu Kiteelle, jossa tuotannon on tarkoitus käynnistyä syksyllä 2026. Nyt käynnissä on toteutussuunnitteluvaihe, josta Elomatic on vastuussa EPCM-mallilla, eli vastaa laitoksen suunnittelusta, hankinnoista ja projektin johtamisesta.
Matka toteutussuunnitteluvaiheeseen alkoi jo vuonna 2020, jolloin Elomatic auttoi Aistia kehittämään alkuperäisen konseptin tuotantolinjastosta. Sen jälkeen Elomatic on ollut mukana Kiteen teollisen mittakaavan tehtaan konseptivaiheessa ja esisuunnittelussa, josta yhteistyö on jatkunut tuotantolaitoksen toteutukseen.
”Pitkään jatkunut yhteistyö on ollut palkitsevaa. On hienoa päästä viemään meidän konseptoimamme ja esisuunnittelemamme laitos käyttöönottoon asti ja nähdä, miten tuoteideasta päästään teolliseen valmistamiseen”, hankkeen projektipäällikkö Olli Schemeikka toteaa.
Aistille pitkä kumppanuus on tarkoittanut tutun projektitiimin säilymistä, mikä on helpottanut yhteistyötä.

Tutut avainhenkilöt ja yhteinen historia ovat tehneet yhteistyöstä mutkatonta ja kommunikaatiosta avointa. Olemme toivoneet suunnittelukumppanilta konsultaatiota ja mielipiteitä teknologisista ratkaisuista, ja niitä olemme saaneet. Elomaticin joustavuus on myös ollut meille tärkeää, sillä tällaisessa projektissa muutoksia tulee väistämättä.
Mikko Paananen, Toimitusjohtaja, Aisti
Innovatiivinen tuote vaatii luovuutta myös tuotannon suunnittelijoilta
Aistin tehtaalle suunnitellaan tuotantolinjaa, jollaista ei olla koskaan aikaisemmin tehty. Jo projektin alussa oli selvää, että suunnittelussa joudutaan tekemään täysin uusia ratkaisuja sekä suunnittelemaan itse tuotantoon erilaisia osia ja laitteita, joita ei löydy valmiina markkinoilta.
”Työskentely start-upin kanssa on vaatinut meiltä kykyä reagoida nopeasti muuttuviin tilanteisiin ja esittää ratkaisua haasteisiin proaktiivisesti. Suunnittelijat ovat saaneet soveltaa omaa osaamistaan, kun tuotantolinja on vaatinut kustomoituja ratkaisuja”, Schemeikka kuvailee.
Elomaticin mekaniikkasuunnittelulla on ollut tuotantolinjan suunnittelussa merkittävä rooli. Toimivan kokonaisuuden kehittäminen on vaatinut laitetoimittajien suunnittelun ohjaamista, kommentointia ja arviointia. Mekaniikkasuunnittelijoiden kynistä on myös syntynyt uniikkeja osia tuotantolinjalle: muun muassa säiliöitä, erilaisia apulaitteita sekä laitteita viiran ja telojen vaihtoon.
”Erinomaisen mekaniikkasuunnittelun ansiosta tuotantolinjan kokonaisuus on ollut hyvin hallinnassa, minkä takia koko projekti on pysynyt aikataulussa. Ketteryys ja kokemus start-upien kanssa työskentelystä on näkynyt. Ne olivat myös syitä, miksi alun perin valitsimme Elomaticin projektikumppaniksi”, Aistin projektijohtaja Antti Burakoff kertoo.

Tavoitteena kova kasvu uusiutuvien rakennusmateriaalien alalla
Aistin laitos sijoitetaan vanhaan tehdashalliin, jonka työmaalla on jo aloitettu valmistautuminen tuotantolinjaston rakentamiseen. Seuraavaksi edessä on jännittävä vaihe, kun asentajat aloittavat työnsä ja tuotantolinja päästään käynnistämään. Vasta silloin tiedetään, miten prosessi ja suunnitellut ratkaisut toimivat käytännössä.
Meillä on pitkä kokemus uusien biomateriaalien ja niiden prosessien parissa työskentelystä. Uusiutuvat materiaalit ovat yksi painopistealueistamme, joten yhteistyö Aistin tuotannon skaalaamisessa on ollut todella mielenkiintoista. Odotamme innolla, että suunnitelmat nyt konkretisoituvat ja levyt pääsevät markkinoille.
Jarno Peltonen, Biomateriaaliosaamisesta vastaava johtaja, Elomatic
Kun Kiteen tehdas saadaan onnistuneesti käyttöön ja tuotantoprosessi varmennettua, Aistin tavoitteena on tuplata tehtaan kapasiteetti. Myös seuraavan tehtaan sijaintia on jo suunniteltu.
”Asiakkaiden palaute meille on poikkeuksellisen hyvää. Usein uusia innovaatioita kritisoidaan ja haastetaan, mutta meidän tuotteemme viedään käsistä. Odotamme malttamattomina tehtaan valmistumista, sillä siitä meidän matkamme vasta alkaa”, Paananen kertoo.
Ota yhteyttä
Haluatko tietää lisää?
Tekstiilijätteestä uutta kuitua – Elomatic auttaa Infinited Fiber Companya sen tärkeässä missiossa
Infinited Fiber Companyn teknologia on maailmanlaajuisesti ainutlaatuista. Sen ansiosta roskiin menossa olleet tekstiilit pystytään muuntamaan korkealaatuiseksi kuiduksi tekstiiliteollisuuden käyttöön. Elomaticilla on ollut iso rooli pilottituotannon rakentamisessa ja kehittämisessä, ja yhteistyö jatkuu edelleen Kemin tehdashankkeessa.
Biomateriaalit ja metsäteollisuus
Autamme biotalouden ja metsäteollisuuden yrityksiä viemään biotuotteet laboratoriosta täyteen mittakaavaan – konseptista toteutukseen, tuotantolinjoista tuotannon optimointiin.
