Uratarina

Teemu Jernfors
Senior Design Engineer

“Elomaticilla on paljon avuliaita, kokeneita työtovereita, jotka jakavat mielellään osaamistaan ja opastavat alallaan kehittyvää insinööriä.”

2015

Aloitin energia- ja ympäristötekniikan insinöörin opinnot Jyväskylän ammattikorkeakoulussa.

2017

Toisen opiskeluvuoden jälkeen oli aika löytää harjoittelupaikka syyslukukaudeksi. Hain moniin firmoihin – myös minulle entuudestaan tuntemattomaan Elomaticiin. Elomaticista kuulin opiskelukaveriltani, jonka tuttu työskenteli Jyväskylän toimistolla. Hänen mukaansa Elomatic oli erittäin mieluisa työpaikka, jossa harjoittelijatkin saivat tehdä urakehityksensä kannalta tärkeitä ”oikeita töitä”.

Työhaastattelussa lupasin, että tulen Elomaticille töihin valmistumiseni jälkeen, jos pääsen harjoitteluun. Ja minähän pääsin.

Harjoittelujaksoni Boiler and Power Plant -ryhmässä kesti jouluun saakka. Suurimman osan ajasta suunnittelin biokaasureaktoreita yhdessä vanhemman suunnittelijan kanssa. – Ja ai että tunsin oloni tärkeäksi!

2018

Työsuhteen jatkuminen seuraavana kesänä oli aika lailla varma juttu. Tällä kertaa minut sijoitettiin prosessipuolen Plant-ryhmään, jossa pääsin tutustumaan uusiin työkavereihin. Työt jatkuivat monipuolisina, kuten olin toivonutkin.

2019

Viimeisen opiskeluvuoden kevätlukukaudella oli jäljellä enää opinnäytetyön teko. Pyysin aihetta Elomaticilta, ja jatkoin opinnäytetyöntekijänä Energy Consulting -tiimissä heti tammikuun alusta tutkien biodieselin tuotannon kannattavuutta ylikriittistä transesteröintimenetelmää hyödyntäen. Opinnäytetyön ohessa työstin myös muita projekteja. Valmistuin keväällä ja aloitin Elomaticilla kokoaikaisena työntekijänä lupaukseni mukaisesti.

Siirryin Jyväskylästä Tampereen toimistolle kesän lopulla vaimoni saatua uuden työpaikan. Iloitsin Elomaticin joustavuudesta, sillä sen ansiosta muutto merkitsi käytännössä kohdallani vain istumapaikan vaihtumista. Lisäksi pääsin tutustumaan taas uuteen joukkoon työkavereita!

 

2020

Koronasta johtuen vuosi meni pitkälti etätöiden merkeissä. Pandemian kurituksessa työnantajan joustavuus korostui entisestään ja etätöihin siirtyminen sujui luontevasti. Muutimme vaimoni kanssa kauemmas Elomaticin toimistolta, joten etätyöskentely sopi minulle erittäin hyvin. Ostin kotitoimistooni jopa sähköpöydän työergonomian parantamiseksi.

2021

Pääsin mukaan työskentelemään kahden suuren energiateollisuuden laitostoimittajan projekteissa. Osallistuin myös Elomaticin mentorointiohjelmaan, jonka puitteissa laajensin energiakonsultointiin liittyvää asiantuntijuutta mentorini Teemu Turusen opastuksella.