Uratarina

Matti Rauma
Senior Consulting Engineer

”Parasta Elomaticissa työnantajana on joustava asenne ja luottamus työntekijään. Joustava työaika ja etätyömahdollisuudet ovat mahdollistaneet minulle SM-tason juoksu-uran. Työn ohessa olen ehtinyt juosta yli 7000 km vuodessa. Olen tehnyt etätöitä harjoitusleireiltä Arizonasta, Etelä-Afrikasta, Portugalista ja Espanjasta.

Tulevia työntekijöitä kannustaisin tarttumaan tehtäviin reippaalla asenteella. Koulunpenkillä opetetuista asioista on varmasti hyötyä, mutta töitä oppii kuitenkin parhaiten tekemällä. Työkaverit auttavat uusissa asioissa ja yllättävän nopeasti tehtävät alkavat sujua.”

1997

TET-harjoittelu Elomaticissa. Osa nykyisistä työkavereista on tuttuja jo noilta ajoilta. En vielä päässyt suunnitteluhommiin mukaan, mutta korppuja ja lerppuja sain formatoida! Elomaticin kellarissa sijainnut pienoismallipaja jäi myös mieleen.

2002

Aloitin opinnot Tampereen Teknillisessä Yliopistossa pääaineena konetekniikka. Ihminen on sopeutuvainen otus, joten turkulainen selvisi Tampereellakin aivan mukavasti!

2005

Pääsin kesätöihin Elomaticille. Kolmen vuoden opiskelun jälkeen perusasiat olivat jo hallussa ja työkaverit auttoivat uusissa asioissa. Pääsin nopeasti mukaan oikeisiin projekteihin.

2007

Tein diplomityön Elomaticille. Olin komennuksella asiakasyrityksessä ja työskentelin mielenkiintoisen hitsausautomaatioon liittyvän tuotekehitysprojektin parissa.

2008

Valmistumisen jälkeen jatkoin töitä Elomaticilla tehden lujuuslaskentaa ja teräsrakennesuunnittelua. Pian siirryin työskentelemään pelkästään lujuuslaskennan parissa Senior Design Engineerinä.

Nimikkeestä huolimatta koin olevani vielä melko juniori, mutta kollegat auttoivat aina kun uutta tuli vastaan. Pääsin mukaan monipuolisiin suunnitteluprojekteihin ja tutuiksi tulivat isot teräsrakenteet kuten satamanosturit, hitsausautomaatiolaitteet, paperikoneet, putkistot, laivat ja offshore-lautat.

2014

Pääsin ensimmäistä kertaa vetämään isompaa projektia, kun teimme lujuuslaskentaa RCCL:n loistoristeilijän hupilaitteeseen. North Star -niminen laite pääsi jopa Guinnessin ennätyskirjaan (”Highest Viewing Deck on a Cruise Ship”).

2015

Puoli vuotta kestänyt komennus MacGregorin tuotekehitysosastolla. Oli kiinnostavaa nähdä toimintaa toisen työpaikan sisällä, mutta komennuksen jälkeen oli myös mukava palata takaisin omalle toimistolle.

2016

Elomaticilla alkoi suuri Global-luokan risteilyaluksen suunnitteluprojekti. Toimin projektinvetäjänä laivan peräosan paikallisissa lujuuslaskennoissa. Monivuotisen projektin aikana, kasvaneen vastuun myötä tehtävänimikkeekseni vaihtui Consulting Engineer.

2020

Nykyisin toimin Senior Consulting Engineerinä. Lujuuslaskentatöiden ohessa kehitän jatkuvasti osaamistani. Tällä hetkellä osallistun Elomaticin Project Academy -koulutukseen, joka valmentaa yhä vaativampien projektien vetämiseen.