08/12/2020

Tavoitteena toimiva, tehokas ja turvallinen työtila – uusi valvomo Boliden Kokkolan sinkkivalimolle

Sanni Marttinen

Kirjoittanut

Sanni Marttinen
Communications Specialist

Boliden Kokkolan sinkkivalimoon on valmistunut uusi valvomotila, joka otettiin käyttöön marraskuun puolivälissä. Valvomon suunnittelussa haluttiin varmistaa, että tehokkuuden lisäksi myös loppukäyttäjien tarpeet ja näkemykset otettaisiin huomioon. Olimme yhteistyökumppanina sekä esiselvitysvaiheessa, että suunnittelussa.

Valvomon siirtämistä tehdassalissa toiseen paikkaan ryhdyttiin suunnittelemaan reilu vuosi sitten. Valvomo oli ahdas, sen puhtaanapito oli haastavaa ja sijainti hallissa oli hankala urakoitsijoiden ja vieralijoiden näkökulmasta. Tiedossa oli myös, että uuden automaatiojärjestelmän käyttöönoton seuraksena valvomo kävisi auttamattomasti liian pieneksi.

Uuden valvomon suunnittelu aloitettiin esiselvityksellä, jossa kartoitettiin valvomossa työskentelemistä ja sitä, millainen tila olisi paras tilaa käyttäville henkilöille. Valvomotilan käyttäjät, operaattorit pääsivät mukaan haastattelutilaisuuksiin, joissa selvitettiin tilan, työpisteiden, työympäristön ja informaation hallinnan toimivuutta, nykyvalvomon ongelmakohtia sekä tulevaisuuden vaatimuksia. Haastatteluiden lisäksi asiantuntijat perehtyivät valimoon havainnoimalla tiloja ja kulkureittejä.

Esiselvityksen jälkeen uudesta valvomotilasta laadittiin vaihtoehtoisia suunnitelmia ja niitä katselmoitiin tietokoneella 3D-mallin avulla. Hyvin realistisessa mallissa voitiin “liikkua” ja sen avulla mm. kalusteiden ja näyttöjen sijoittelua oli helpompi vertailla.

Lopputuloksena on nykyaikainen ja toimiva valvomotila!

Boliden Kokkolan sinkkivalimon valvomotila
Boliden Kokkolan sinkkivalimon valvomotila

Lue lisää käyttäjäkokemuksesta sivustoltamme »