‘Päivä Elomaticin arjessa’
Adam Wieczorkiewicz, Department manager/Designer, Industry BU – Plant, Piping, Layout
Työskentelin aikaisemmin putkistosuunnittelijana yrityksessä, jossa työkalut ja työskentelytavat olivat vanhanaikaisia. Pidin työstäni, mutta halusin ylläpitää ammattitaitoani ja kehittyä. Niinpä hain putkistosuunnittelijan työtä Elomaticilta, jossa olen työskennellyt jo yhdeksän vuotta. Olen saanut oppia valtavasti uutta ja edennyt urallani osastopäälliköksi.
Olen prosessi- ja putkistosuunnitteluosaston päällikkö Elomaticilla Łódźissa, Puolassa. Minulla on työssäni kaksi roolia: toimin sekä tiiminvetäjänä että myyjänä.
Tiimini esihenkilönä vastaan esimerkiksi työn resursoinnista ja ohjaan tiimiläisteni työtä. Myyntityö vie kuitenkin suurimman osan työajastani. Tavoitteemme on kasvaa Puolan markkinalla ja laajentaa asiakaskuntaamme sellu- ja paperiteollisuudesta esimerkiksi energia- ja puolustusteollisuuteen.
Aiempi työni suunnittelijana on etu myyntityössä, sillä tunnen myymieni projektien vaiheet ja yksityiskohdat ja olen ollut toteuttamassa niitä.
Pyrin aina yhdistämään suomalaisen ja puolalaisen työkulttuurin parhaat puolet: suomalaisen analyyttisuuden ja vahvan asiantuntemuksen sekä puolalaisen avoimuuden ja sinnikkyyden.
Pidän kaikkein tärkeimpänä työtehtävänäni esihenkilönä toimimista. Jotkut johtajat johtavat ennen kaikkea projekteja, mutta minulle tärkeintä on johtaa ihmisiä. Haluan kasata toimivan tiimin, jossa on hyvä yhteishenki. Uskon, että se on paras tapa saavuttaa toivottuja tuloksia.

Joustavuus on osa työtä
Työnkuvani on niin monipuolinen, ettei minulla oikeastaan ole tyypillistä työpäivää. Alkuviikon olen yleensä toimistolla, ja torstaisin ja perjantaisin teen töitä kotona. Ne päivät pyrin varaamaan töihin, jotka vaativat erityisen paljon keskittymistä.
Useimmiten aloitan päivän käymällä läpi sähköpostit. Myyntityö ajaa usein muiden töiden edelle, mutta toisinaan minun on priorisoitava esimerkiksi kiireellisiä tarjouspyyntöjä tai akuutteja tilanteita käynnissä olevissa projekteissa.
Minulla on tapana piipahtaa viettää aamupäivisin kahvitaukoa kollegojeni kanssa. Se on hyvä hetki vaihtaa rennosti kuulumisia ja tunnustella, millä mielellä ihmiset ovat.
Iltapäiväni kuluvat usein tarjouksia ja raportteja laatiessa sekä asiakastapaamisia ja tiimini resursointia suunnitellessa. Tavallisesti olen vähintään viikon verran kuukaudessa työmatkoilla tapaamassa asiakkaita. Kasvokkaiset tapaamiset ovat tärkeitä, vaikka nykyään palavereita järjestetään toki myös verkossa.
Ennen kaikkea ihmisten johtaja
Pidän kaikkein tärkeimpänä työtehtävänäni esihenkilönä toimimista. Jotkut johtajat johtavat ennen kaikkea projekteja, mutta minulle tärkeintä on johtaa ihmisiä. Haluan kasata toimivan tiimin, jossa on hyvä yhteishenki. Uskon, että se on paras tapa saavuttaa toivottuja tuloksia.
Tiimissäni on luottamuksellinen ja turvallinen ilmapiiri, ja jokaisen ideoita arvostetaan. Käymme asioista avointa keskustelua, ja olen aina valmis muuttamaan mieltäni, jos jollakin muulla on minua parempi idea – ja täytyy sanoa, että tiimiläisilläni on usein todella hyviä ideoita.
Minulle on tärkeää myös huolehtia tiimiläisteni kokonaisvaltaisesta jaksamisesta. Työssä saa olla haastetta ja vaatimuksia, mutta ne eivät saa kuormittaa liikaa. Pidän huolen, että tiimiläisilläni on hyvät edellytykset paitsi hoitaa työnsä myös kartuttaa osaamistaan ja kehittyä työssään.
Modernit työkalut helpottavat työtä
Elomatic on moderni yritys, jossa on käytössä nykyaikaiset työkalut ja menetelmät. Jos suunnittelutyössä tulee vastaan ongelma, löytyy sen ratkaisuun lähes aina soveltuva työkalu. Jos ei löydy, sellainen hankitaan.
Olen saanut oppia uutta myös laajentamalla osaamistani eri toimialoille. Opiskelin energiatekniikkaa, mutta Elomaticilla sellu- ja paperiteollisuus ovat tulleet minulle tutuiksi. Olemme tiimini kanssa päässeet monipuolisiin projekteihin. Vastikään saimme päätökseen ainutlaatuisen paperiteollisuuden projektin Puolassa.
Mentorointiohjelmasta tukea ja verkostoja
Elomaticin arvot ovat minulle tärkeitä. Me haluamme onnistua yhdessä, meillä on intohimo kehittyä ja olemme luotettavia. Organisaatiomme toimii näiden arvojen mukaisesti, ja se näkyy myös asiakkaille. He todella arvostavat toimintatapojamme.
Minusta on hienoa, että Elomaticilla saa myös epäonnistua. Niin käy joskus kaikille, ja on tärkeää, ettei silloin jää yksin.
Saan tukea omaan työhöni esihenkilöltäni, joka suhtautuu ideoihini avoimesti ja luottavaisesti. Tiedän, mitkä ovat tehtäväni ja vastuuni, mutta saan itse vaikuttaa siihen, miten hoidan ne.
Saan tukea myös mentoriltani. Olen mukana Elomaticin mentorointiohjelmassa, ja mentorini tekee Suomessa vastaavaa työtä kuin minä Puolassa. Hän on kuitenkin minua huomattavasti kokeneempi, joten olen saanut oppia häneltä valtavasti. Mentorointi on myös hyvä tapa rakentaa verkostoa. Voimme yhdistää osaamisemme yli maiden rajojen, jolloin pystymme tarjoamaan asiakkaillemme parhaita mahdollisia ratkaisuja.
Olipa kyse tiimistäni, esihenkilöstäni tai mentoristani, aina löytyy joku, jonka kanssa voin vaihtaa ajatuksia. Elomaticilla töitä tehdään aidosti yhdessä.
Haluatko tietää lisää?
Menestymme yhdessä
Meillä saat mahdollisuuden työskennellä mielenkiintoisessa ja kansainvälisessä suunnitteluympäristössä haastavien ja palkitsevien projektien parissa.
Industry
Tarvitsetko kumppanin laitostesi kehittämiseen, uusien investointien edistämiseen tai tuotekehityshankkeeseen? Vahvuuksiamme ovat osaaminen vähähiilisissä energiaratkaisuissa, tuotantolaitosten ja prosessien kehittämisessä ja skaalaamisessa sekä koneiden ja laitteiden suunnittelussa.
