Kokkolan Energia rakentaa sähkökattiloilla joustavaa ja hiilineutraalia energiantuotantoa – Elomatic kumppanina suunnittelussa

Kokkolan Energia investoi kahteen 60 megawatin sähkökattilaan ja 500 MWh:n lämpöakkuun. Hanke vähentää merkittävästi polttamalla tuotetun energian tarvetta, tuo vakautta kaukolämmön hintaan ja vahvistaa alueen teollisuuden energiahuoltoa. Esisuunnitteluvaiheesta asti mukana ollut Elomatic vastaa hankkeen toteutussuunnittelusta.

Kokkolan Energia tuottaa kaukolämpöä noin 40 000 kotitalouden ja Kokkolan Suurteollisuusalueen (Kokkola Industry Park) tarpeisiin. Kasvava energiantarve vaatii lisäkapasiteettia ja monipuolisempia tuotantomuotoja, minkä vuoksi yhtiö päätti investoida sähkökattiloiden ja lämpöakun yhdistelmään vuonna 2024.

Päätös investoinnista oli usean tekijän summa, jonka taustalla vaikutti vahvasti viime vuosina kasvanut tuulivoiman tuotantokapasiteetti. Sähkökattiloiden ja lämpöakun yhdistelmällä päästötön sähkö saadaan hyödynnettyä, sillä lämpöä voidaan tuottaa ja varastoida, kun edullista sähköä on saatavilla.

”Haimme kustannustehokkuutta, riskien hallintaa ja huoltovarmuutta. Kun tuotantopalettiin otetaan lisää sähkökattiloita ja lämpövarasto mukaan, kokonaistalous tehostuu ja pystymme palvelemaan asiakkaitamme paremmin”, kertoo Kokkolan Energian tuotantojohtaja Tommi Korpi.

Luottamus Elomaticiin syntyi jo aiempien hankkeiden myötä

Kokkolan Energialla oli aiempaa kokemusta Elomaticin kanssa työskentelystä. Yhtiöt ovat tehneet vuosien varrella yhteistyötä kaukolämpöverkkojen simulointien ja suunnittelun parissa. Myös energiatehokkuuskatselmuksia on toteutettu yhdessä.

Kun sähkökattilahanke käynnistyi, Kokkolan Energia valitsi Elomaticin kumppanikseen esisuunnitteluvaiheeseen. Hyvän yhteistyön ansiosta sama kumppani valikoitui jatkamaan hankkeen toteutusta. Päätöksen taustalla oli kokemus vastaavista kohteista sekä paikallinen energiaosaaminen.

50 metriä korkea lämpövarasto kuvastaa käynnissä olevaa energiamurrosta

Elomaticin rooli hankkeessa on laaja. Yhtiö vastaa projektinjohdosta, prosessi-, putkisto- ja LVI-suunnittelusta, arkkitehtisuunnittelusta, perustus- ja rakennesuunnittelusta sekä sähkö-, instrumentointi- ja automaatiosuunnittelusta.

Suunnittelun lisäksi Elomaticin vastuulle kuuluu käyttöönotossa avustaminen, joka aikataulun mukaisesti tapahtuu loppuvuodesta 2026.

Sähkökattilat sijoitetaan olemassa olevien voimalaitosten, Voiman ja Powerin, yhteyteen. Laitosalueella on jo tapahtunut näkyviä muutoksia: Voiman viereen on kohonnut 50 metriä korkea 500 megawattitunnin lämpövarasto, ja pian alkamassa on myös toiselle kattilalle tarvittavan rakennuksen työmaa.

”Hanke kuvastaa hyvin käynnissä olevaa energiamurrosta: energiayhtiöt investoivat nyt päästöttömään energiaan. Sähkökattilat ja erilaiset lämpövarastot ovat siinä tärkeässä roolissa”, hankkeen projektipäällikkö Ville Hirvonen Elomaticilta kuvailee.

Höyrykattila palvelee sekä teollisuutta että kotitalouksia

Kokkolan Energian kohdalla kyse ei ollut tyypillisimmästä sähkökattilahankkeesta, sillä laitoksiin valittiin höyrykattilat. Kokkolan Suurteollisuusalueella toimii merkittävä joukko teollisuusyrityksiä, jotka tarvitsevat höyryä tuotannossaan. Molempien kattiloiden tuottama höyry voidaan tarvittaessa redusoida vedeksi, varastoida ja hyödyntää kaukolämpönä kuluttajille.

Uusi lämpövarasto tuo merkittäviä etuja nykyiseen tilanteeseen. Se lisää joustoa vuorokautiseen lämmöntarpeen vaihteluun ja vähentää siten polttamalla tuotetun energian tarvetta kysyntäpiikkeinä, kuten aamuisin ja iltaisin.

”Aiemmin pelivaraa energiantuotannossa oli alle tunti, mutta lämpövaraston myötä se kasvaa useiksi tunneiksi. Pystymme myös ajamaan teollisuuden hukkalämpöjä varastoon, eli lämpövarasto parantaa niiden hyödynnettävyyttä”, Korpi kertoo.

Höyryn korkea paine ja isot sähkötehot vaativat suunnittelijoilta osaamista

Sähkökattilalaitoksiin valitut höyrykattilat poikkeavat olennaisesti tavanomaisesta kaukolämpökattilasta. Niiden käyttöpaine on yli 40 baaria, mikä asettaa vaatimuksia niin materiaaleille, putkistoille kuin liitoksille. Vanhat putkistot täytyi huomioida suunnittelussa tarkasti, sillä kokonaisuus liitetään olemassa olevaan lämpöverkostoon.

Elomatic teki putkistolle joustavuusanalyysit ja lujuuslaskelmat. Erityisosaamista hankkeessa vaativat myös sähkökattiloiden isot sähkötehot, jotka asettivat vaatimuksia järjestelmien suunnittelulle.   

Aikataulussa kohti käyttöönottoa

Hankkeessa ollaan suunnittelun osalta loppusuoralla. Työkuvia toimitetaan urakoitsijoille ja urakat etenevät. Höyrykattilat saapuvat laitoksille kesän aikana.

Hirvosen mukaan onnistuminen hankkeessa on rakentunut hyvään yhteistyöhön ja selkeään työnjakoon: ”Kun molemmat osapuolet ovat ratkaisukeskeisiä, tulokset näkyvät aikataulussa.”

Korpi on ollut yhteistyössä erityisen tyytyväinen projektin johtamiseen. ”Projektipäällikkönä Ville on rakentanut toimivaa yhteistyöt. Isoissa hankkeissa tulee väistämättä myös haastavia hetkiä, mutta olemme ratkaisseet ongelmat yhdessä ja avoimesti. Tällaiseen yhteishenkeen on helppoa olla tyytyväinen”.

Ota yhteyttä

Jussi-Matti Leppälä

Sales Manager

+358 400 365 641 jussi-matti.leppala@elomatic.com

Haluatko tietää lisää?

Projekti
Elomatic toteutti Valion Seinäjoen tehtaalle uuden lämpöpumppujärjestelmän – hyödyntää hukkalämmön ja tuo merkittäviä säästöjä

Elomatic toteutti yhdessä Valion kanssa uuden lämpöpumppujärjestelmän konsepti- ja toteutussuunnittelun. Projektiin kuului prosessi- ja laitossuunnittelua, sähkö- ja instrumentointisuunnittelua sekä virtauslaskentaa. Lisäksi Elomatic konsultoi Valiota projektin hankinnoissa.

Palvelu
Energia

Olemme kokenut suunnittelukumppani puhtaan energian investointihankkeissa. Kauttamme saat palvelut projektikehityksestä suunnitteluun, projektin johtamiseen ja käyttöönottoon asti. Toteutamme projekteja sekä energiayhtiöille että teollisuuteen.