Elomatic Logo

Intelligent Engineering

World map

Asiakastyytyväisyysmitattuna Elomatic on lajissaan Suomen paras

Suunnittelu- ja konsultointialan yritysten toimialajärjestön (SKOL ry:n) asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset osoittavat, että Elomatic on teollisuussektorilla Suomen paras suunnittelu- ja konsultointiyritys. Jopa 99 % vastaajista on jo suositellut tai voisi suositella Elomaticia kollegoilleen sekä valita yrityksen uudelleen toimittajaksi. Kaikista kyselyyn osallistuneista yrityksistä Elomatic on toisella sijalla.


Tutkimus toteutettiin Innolink Research Oy:llä puhelinhaastatteluina maalis-huhtikuussa 2017. Sen tavoitteena oli selvittää SKOL:in jäsenyritysten asiakkaiden tyytyväisyyttä yritysten toimintaan. Onnistumisen mittarina Innolink käytti IES-arvoa (Innolink Excellence Score®), mikä mittaa organisaation onnistumista suhteessa vastaajien odotuksiin. Tutkimukseen kertyi lähes 1000 vastausta. 

”Olemme erittäin ylpeitä tuloksista ja siitä, että olemme selvästi parantaneet edellisestä, keväällä 2015 tehdystä kyselystä joka alueella. Koko henkilöstömme on tehnyt kovaa työtä varmistaakseen, että asiakkaamme saavat parasta mahdollista palvelua. Tuloksissa näkyy myös, että henkilöstömme ammattitaitoa ja osaamista arvostetaan paljon. On hienoa nähdä, että investointimme juuri näihin asioihin vuosien varrella tuovat tulosta,” toteaa Elomaticin toimitusjohtaja Patrik Rautaheimo.   

Elomaticin liiketoiminta on muutenkin sujunut erinomaisesti tänä vuonna: liikevaihto oli 2016 55 miljoonaa euroa ja tälle vuodelle ennustetaan jopa 25 % kasvua, 69 miljoonaan euroon. Henkilöstömäärä on samalla noussut jo yli 800:n.

Elomaticin laivasuunnittelutoimialalla menee erityisen hyvin. Muun muassa viime vuonna alkanut Global-luokan jättimatkustajalaivan suunnittelu työllistää kasvavaa laivasuunnitteluyksikköä vielä kolme vuotta. Teollisuusinvestoinnit ja -projektit ovat lähteneet kasvuun selvästi myös prosessi- ja mekaniikkatoimialoilla. Kone- ja laitevalmistus- sekä teollisuusprojektiliiketoiminnat ylittivät vuonna 2016 volyymitavoitteet ja näilläkin sektoreilla näkymät ovat positiiviset alkaneelle vuodelle. 

”Vaikka kasvamme nopeasti, on meidän pidettävä huolta siitä, että edelleen parannamme toimintaamme. Suunta täytyy olla ylöspäin. Olemme vasta sitten täysin tyytyväisiä, kun 100 % asiakkaistamme voisi suositella meitä kollegoilleen,” toteaa Rautaheimo.