Elomatic Logo

Intelligent Engineering

World map

Meyer Turku hyödyntää Elomaticin laajaa osaamista investointiohjelmassaan

Elomatic on vahvasti mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa Meyer Turku Oy:n tuotantoon liittyviä investointi- ja kehityshankkeita. Elomaticin osaamista telakka hyödyntää uusien tuotantotapojen ja investointien määrittelyssä sekä investointien hankinnassa.


”On hienoa olla mukana projektissa, jossa voimme yhdistää laajaa osaamistamme teollisuuden kehitysprojekteista ja tehdassuunnittelusta laivasuunnitteluun. Tämän lisäksi tuemme telakkaa mittavissa investoinneissa hankintaosaamisemme avulla ja teemme visualisointeja päätöksenteon tueksi. Nykyinen tilanne laivarakennuksessa on historiallisesti todella hyvä, ja olen iloinen, että pääsemme rakentamaan Meyerin kanssa yhtä maailman tehokkainta Lean-periaatteita soveltavaa telakkaa”, sanoo Elomaticin toimitusjohtaja Patrik Rautaheimo.

Meyerin investointiohjelman johtaja Janne Luukkonen on vakuuttunut yhteistyön kannattavuudesta.

”On hyvä, että saamme Suomessa paikallisia, asiantuntevia kumppaneita, joiden kanssa suunnittelemme ja toteutamme mittavaa investointiohjelmaamme. Tehostamme toimintaamme, jotta Meyer Turun kapasiteetti vastaa tulevaan kysyntään entistäkin paremmin ja täsmällisemmin. Oikea-aikaiset ja oikein suunnatut investoinnit takaavat kilpailukykymme jatkossakin”, Luukkonen sanoo.